Tekstit

Etusivu

G- pentue

Kuva
Dallan ja Pyron pennut syntyivät aprillipäivänä. Sain itse olla synnytyksessä mukana heti alusta alkaen. Vähän jännitettiin ehtiikö pennut syntymään ennen äidin töihin lähtöä. Ei ehtineet, mutta viimeiset aprillipilat putkahtivat maailmaan hyvin ilman mama-Mahlamäkeäkin. Saldona oli kolme tyttöä (kaksi trikkiä, yksi merle) sekä kaksi poikaa (trikki ja merle). Viimeisenä syntynyt merlepoika lopetettiin muutaman päivän iässä ja avattaessa sille todettiin kitalakihalkio ja päälakiaukile. Dallahan alkoi hylkimään tätä heikompaa pentua melko nopeasti synnytyksen jälkeen. Kyllä se luonto tietää. Minä olisin pärjännyt ilman tätä koettelemusta, kyllähän sitä paljon pohtii tulevaisuutta tällaisen pentueen kohdalla, sillä halkiot ja aukileet periytyvät melko vahvasti. Toisaalta pitää tarkastella taas kokonaiskuvaa sitten myöhemmin, kun pennut ovat kasvaneet ja tiedetään niiden muuta terveystilannetta - jos neljä pentua viidestä on terveitä niin siinä yksi halkiopentu on loppujen lopuksi melko pi

Värillä ei väliä kuha on merle

Kuva
Marmorimainen väritys eli merle on väritys, jota esiintyy useilla koiraroduilla. Monen silmään nimenomaan merle on kaunein väri koiralla ja merle-rotujen kasvattajat saavatkin usein kyllästymiseen asti yhteydenottoja, joissa mainitaan merle kerran tai useammin. Pentukyselijät saattavat kiinnostua rodusta pitkälti värin perusteella ymmärtämättä, että esimerkiksi australianpaimenkoira on kauniista ulkomuodostaan ja väristään huolimatta aktiivinen ja haastava rotu, joka ei sovi kaikkiin talouksiin. Kasvattajat taas saattavat hylätä potentiaalisenkin kotiehdokkaan, jos jossain sivulauseessa edes mainitaan jotain väristä.  Genetiikkaa Merle-värejä pitää aina lähteä purkamaan genetiikasta käsin. Katariina Mäki on Kennelliiton sivuilla tiivistänyt merlen toimintamekanismin ja lainaan hänen tekstiään tässä:  Merle-tekijä aiheuttaa koiran turkkiin niin sanotun marmorointivärityksen, jossa eri puolilla turkkia näkyy muuta turkin väriä haaleampia laikkuja. Merle on periytymismuodoltaan dominoiva

Keinosiemennys

Kuva
Käytin tänä vuonna ulkomaalaista urosta kahdessa pentueessa. Koronarajoitusten ja pääsykokeiden takia matkustaminen Ruotsiin lyhyellä varoitusajalla oli haastavaa ja päädyimme lopulta keinosiementämään nartut pakastespermalla. Keinosiemennys oli minulle entuudestaan hyvin tuntematonta maaperää ja vaati useita kymmeniä ellei satoja tunteja selvitystyötä. Tietoa oli levitelty hajanaisesti ja se oli osittain jopa ristiriitaista. Silloin päätin, että jahka saadaan omat pennut vain rekisteröityä, niin yritän kasata kertomuksen meidän projekteista jonkinlaiseksi punaiseksi langaksi tai ohjenuoraksi niille, joille keinosiementäminen oli yhtä vierasta kuin minulle alkuvuodesta. Rotu on pieniamerikanpaimenkoira ja kyseessä on Justjoo C- ja D- pentueet, joissa kummassakin isänä oli Ruotsissa asuva jenkkituonti Cross L's Rebel In Red "Rebell". ALKUSELVITYS Kun uros oli valittu, piti vielä tarkistaa PEVISA. PEVISA:sta lisää täältä . Pampain kohdalla se tarkoitti tuolloin käytännössä