Värillä ei väliä kuha on merle

Marmorimainen väritys eli merle on väritys, jota esiintyy useilla koiraroduilla. Monen silmään nimenomaan merle on kaunein väri koiralla ja merle-rotujen kasvattajat saavatkin usein kyllästymiseen asti yhteydenottoja, joissa mainitaan merle kerran tai useammin. Pentukyselijät saattavat kiinnostua rodusta pitkälti värin perusteella ymmärtämättä, että esimerkiksi australianpaimenkoira on kauniista ulkomuodostaan ja väristään huolimatta aktiivinen ja haastava rotu, joka ei sovi kaikkiin talouksiin. Kasvattajat taas saattavat hylätä potentiaalisenkin kotiehdokkaan, jos jossain sivulauseessa edes mainitaan jotain väristä. 

Genetiikkaa

Merle-värejä pitää aina lähteä purkamaan genetiikasta käsin. Katariina Mäki on Kennelliiton sivuilla tiivistänyt merlen toimintamekanismin ja lainaan hänen tekstiään tässä: 

Merle-tekijä aiheuttaa koiran turkkiin niin sanotun marmorointivärityksen, jossa eri puolilla turkkia näkyy muuta turkin väriä haaleampia laikkuja. Merle on periytymismuodoltaan dominoiva mutaatio, ja mutaatioalleeleja on tunnistettu yhteensä seitsemän. Näiden vaikutukset eroavat toisistaan. Kaksinkertaisena eli homotsygootissa muodossa merleen liittyy neurologisia oireita ja sairauksia, mutta myös heterotsygooteilla saattaa olla jonkinasteisia ongelmia.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kahden merlen yhdistäminen on merkittävä terveysriski. PEVISA kieltää merle-merle & merle-harlekiini & harlekiini-harlekiini -yhdistelmät kaikkia rotuja koskevissa rajoitteissaan. Tämä johtaa taas sitten siihen tosiasiaan, että pelkillä merleillä ei pysty rotua jatkamaan. 

Kuvassa allekirjoittanut tutustumassa merleihin tai siis aussieihin vuonna 2009.

Ulkonäköpreferenssit

Rakastan merlejä. Nähdessämme kuvan australianpaimenkoirasta ensimmäisen kerran, ihastuimme nimenomaan kauniiseen väritykseen. Olimme muutenkin etsiskelleet bichonien rinnalle potentiaalisempaa rotua harrastuskentille. Ulkonäkö viehätti kovasti ja pian pääsimmekin tutustumaan rotuun paremmin. Saimme todeta, että kauniin ulkonäön lisäksi rotu oli meidän tarpeisiimme sopiva ja niin meille muutti blue merle aussienarttu Manta. Sittemmin laumassa on ollut merlejä ja trikkejä aussieita ja miniaussieita, eikä väri ole oikeastaan ollut merkittävä tekijä, mutta kyllä kaunis merle on edelleen sellainen akilleen kantapää sekä itselleni että äidilleni. 

Toinen rotuni villakoira on taas jaettu värien perusteella eri muunnoksiin. Useimmat kasvattajat kasvattavat yhtä tai kahta väriä yhdessä tai kahdessa kokomuunnoksessa. Eriväristen villakoirien yhdistäminen tapahtui ennen poikkeusluvalla, mutta nykyisin erivärisiä koiria saa yhdistää vapaasti, joskin Suomen Villakoirakerho suosittelee, että tällaiset yhdistelmät toteutettaisiin harkintaa käyttäen. 

On sosiaalisesti hyväksyttyä sanoa haluavansa mustatrikin australianpaimenkoiran tai valkoisen villakoiran, mutta merlen australianpaimenkoiran toivominen on vähintäänkin syntistä. Kuitenkin tulee ymmärtää, että väri ei milloinkaan saisi olla ainut kriteeri koiraa tai rotua valitessa. Väritys kun on niin toissijainen ominaisuus luonteen ja terveyden rinnalla. Ei varmastikaan ole maailmassa yksi eikä kaksi pulassa olevaa perhettä, jotka ovat valinneet koiran ulkonäkösyistä, ymmärtämättä rodun ja yksilön tarpeita ja vaativuutta. 

Olen itse kuitenkin sitä mieltä, että koiraa kuitenkin katsellaan saman katon alla hyvässä tapauksessa yli kymmenen vuotta, niin ei ole lainkaan liikaa vaadittua, että koiran pitäisi ulkonäöltäänkin olla silmää miellyttävä ja sisustukseen sopiva. Jos kuitenkin haluaa itselleen koiran tietyillä luonne-, terveys- ja ulkonäköominaisuuksilla, joutuu odottamaan aika kauan, kenties loputtomiin tai vaihtoehtoisesti joustamaan jostakin ominaisuudesta. Ulkonäkö- ja väripreferenssit ovat täysin inhimillisiä ja yhtä ymmärrettäviä kuin vaikkapa luonnemieltymykset. Miksi ihmeessä aussielle on jalostettu niin rikas värivalikoima, jos niistä ei saa valita edes suosikkiaan? Luonneominaisuuksissa on muistettava myös sellainen asia, että vaikka olisi mieltynyt tietynlaiseen luonteeseen, se ei tarkoita, että sen luonteinen koira olisi juuri sopiva.

Tiedän paljon ihmisiä, joille koiran ulkonäkö väristä korvien asentoon on aivan täydellisen turhanpäiväistä, kunhan luonne on just eikä melkein sitä mitä he etsivät. Tiedän myös paljon sellaisia ihmisiä, joille ulkonäkö on enemmän tai vähemmän tärkeä ominaisuus, eikä luonteen kanssa ole niin justiinsa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö koiralta kuitenkin toivottaisi ainakin tiettyjä harrastusominaisuuksia, sillä näistäkin koirista toivotaan yleensä potentiaalisia harrastuskoiria. On myös sellaisia koiraharrastajia, joille koiran luonteella ei ole mitään väliä, vaan he ovat valmiita ottamaan haasteen vastaan, vaikkei koirasta koskaan tulisikaan kilpakenttien tähteä. "Ei sen niin väliä minkälainen se on luonteeltaan, kunhan ois nätti. Tehdään sitten kaikkea hauskaa yhdessä!" sanoi joskus eräs koiraharrastaja. Kyseinen koira oli äärimmäisen haastava luonteeltaan, mutta se pääsi harrastamaan ja elämään aktiivista elämää. Omistaja oli sitä mieltä, että kyseessä oli hänen elämänsä koira.

Toisten ihmisten suhtautumistapa koiraan on vain erilainen, jotkut jopa haluavat laumaansa hyvin erilaisia koiria. Jopa omissa kasvatinomistajissani on sellaisia ihmisiä, joille voisi laittaa käytännössä minkä tahansa pennun pentueesta ja he pärjäisivät loistavasti. 

Kasvattajat ja pentukyselijät törmäyskurssilla

Kasvattajan näkökulmasta merle on harmaita hiuksia aiheuttava aihe. Rehellisesti sanottuna, vaikka itse merlefanina ymmärrän täysin pentukyselijöiden väritoiveet, merle-sanan lukeminen lannistaa. Se lannistaa vielä enemmän kuin se, että pentukyselijä kertoisi etsivänsä narttua. Vaikka kuinka yritän ajatella kotiehdokasta muilta ominaisuuksiltaan, mieleen tulee joka kerta se, että merleä toivotaan. Ymmärtävätköhän he, että se merle koira saattaa olla juuri heille liian haastava? Haluavatko he koiran aidosti vai ovatko he vain ihastuneita söpön väriseen pentuun? 

Tänä syksynä yksi koiraharrastaja lähestyi minua pentukyselyllä kasvotusten kertoen, että etsii aktiivista ja pientä koiraa, jolla olisi potentiaalia harrastuksiin. Kävimme mukavan ja tiiviin keskustelun, jonka lopuksi hän katsoi äidin mustatrikkiä pampainarttua Pätkistä ja sanoi:"Voi kuinka kaunis! Juuri tuon värisen ottaisin heti!" ja huomasin, että olin juuri henkisesti huokaissut helpotuksesta. Tämä keskustelu saikin aikaan inspiraation kirjoittaa aiheesta ja uskon, että tässä olisi monelle ajateltavaa. Miksi on aivan ok toivoa trikkiä, mutta merlen toivominen on epäasiallista?

Henkilökohtaisesti toivon, että kasvattajat ja pentukyselijät yrittäsivät ymmärtää toisiaan paremmin tässä(kin) asiassa. Kasvattajat voisivat antaa kyselijöille hieman armoa ja ymmärtää heidän toiveitaan ja mieltymyksiään. Pentukyselijöille taas sellainen vinkki, että miettikää tarkoin, että miten ja missä vaiheessa ilmaisette värikiinnostuksenne ja ennen kaikkea - onko värillä oikeasti väliä?

Lopuksi vielä kartturi ensimmäisen merlensä kanssa, myöskin vuonna 2009.